Oikeuden päätöksestä: "Aluehallituksen
hallinto-oikeudelle antamaa edellä selostettua lausuntoa ei voi tulkita muutoin
kuin siten, että hyvinvointialueen tarkoituksena on lisätä arvonlisäveron osuus
myös sen julkisuuslain nojalla antamien tulosteiden tai kopioiden maksuihin.
Oikeuskäytännössä (KHO 1995-B-548) on kuitenkin katsottu, että tällaiset
veloitukset käsitellään arvonlisäverottomina, sillä tällöin tulostaminen tai
kopiointi ei tapahdu kilpailutilanteessa eikä muutoinkaan liiketoiminnan
6 (7)
muodossa. Tämä näkemys on omaksuttu myös ylimpien laillisuusvalvojien
ratkaisukäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa. Hallinto-oikeus katsoo, että
Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen hyväksymät hyvinvointialueen
asiakirjamaksut ovat julkisuuslain 34 §:n vastaisia siltä osin kuin aluehallitus
on päättänyt, että hyvinvointialueen julkisuuslain nojalla antamien tulosteiden
tai kopioiden maksuihin lisätään arvonlisäveron osuus. Aluehallituksen päätös
21.11.2022 ja oikaisuvaatimuspäätös 16.1.2023 on siten lainvastaisina
kumottava. "
***
Hyvinvointialueen lausumaa: "Aluehallituksen hallinto-oikeudelle antamassa lausunnossa on muun ohella
todettu, että Satakunnan hyvinvointialueen asiakirjahinnasto perustuu
julkisuuslakiin ja että maksut on määritelty siten, että ne vastaavat tiedon
5 (7)
antamisesta viranomaiselle aiheutuvien kustannusten määrää. Hinnoittelu
Satakunnan hyvinvointialueella on vastaavalla tasolla kuin julkisyhteisöissä
tavanomaisesti ja vastaa omakustannushinnoittelua. Tulosteista määrätyissä
maksuissa käytetään keskihintaa. Vaikka kustannukset saattavatkin joidenkin
tulosteiden osalta olla pienempiä kuin niistä määrättävät hinnat, joidenkin
tulosteiden kustannukset ylittävät määrättävän maksun tulosteiden sisältäessä
esimerkiksi suuria määriä mustetta vaativia tai monivärisiä kuvia. Näin ollen
on tarkoituksenmukaisempaa määrätä tulosteille keskihinta. Hinnastossa on
määrätty arvonlisäveron perimisestä. Arvonlisäverolain 1 §:n mukaan
liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun
myynnistä suoritetaan arvonlisävero. Tämä velvoite koskee myös
hyvinvointialueita."
Päätös kokonaisuudessaan tästä
Hallinto-oikeus on hyväksynyt hinnoittelun muuten kuin ALV:n osalta. Turun hallinto-oikeus on käsitellyt vastaavaa asiaa aiemminkin, mutta tuolloin hallinto-oikeus ei ottanut kantaa arvonlisäveron lainvastaisuuteen. Lainsäädäntö asiassa ei ole muuttunut.
Turun HaO nyt: "Koska arvonlisäveroa koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla
Helsingin hallinto-oikeuteen, ei Turun hallinto-oikeus voi aluevalituksen
johdosta sitovasti ratkaista hyvinvointialueen arvonlisäverovelvollisuutta
koskevaa kysymystä. Aluevalituksen johdosta on tästä huolimatta
esikysymyksenä arvioitava sitä, ovatko aluehallituksen päätöksellä 21.11.2022
hyväksytyt maksut lainvastaisia sen vuoksi, että tulosteiden tai kopioiden
maksuihin lisätään säännönmukaisesti arvonlisäveron osuus."